Amerikan akita
Vaikkakin amerikanakitan juuret kantautuvat hyvin kauas Japanin historiaan, sen virallinen alkutaival alkoi vasta toisen maailmansodan jälkeen amerikkalaissotilaiden tuodessa Japanista vahvoja molossityyppisiä akitoja takaisin kotimaahansa, joihin he olivat syvästi kiintyneet. Rotu kulki siis tuolloin akita-nimisenä ja uuden kotimaansa vuoksi näitä koiria alettiin kutsua amerikanakitoiksi. USA:ssa rotu kulkee vielä edelleen virallisesti Akita-nimisenä, mutta siellä puhutaan kahdesta eri akitatyypistä, amerikanakitoista ja japanilaistyyppisistä akitoista. Japanilaistyyppiset akitat ovat pienempiä ja kevytrakenteisempia metsästyslinjaisia pystykorvia, jotka ovat erittäin suosittuja kotimaassaan Japanissa. USA:ssa perustettiin vuonna 1956 Akita Club of America, joka hoitaa rodun asioita American Kennel Clubin jäsenenä. Rodulle luotiin USA:ssa kantakirja (Stud Book), johon kirjattiin kaikki rodun kantakoirat vuoteen 1972 asti, jolloin se suljettiin amerikanakitan virallisena luomiskertomuksena.
Suomeen ensimmäiset amerikanakitat saapuivat 1980 - 1990 -lukujen vaihteessa. Rotunimike Suomessa oli vuoteen 2000 asti Akita. Japanilaisen alkuperäisen akitan yleistyessä Euroopassa edessä oli ongelma - saman rotunimikkeen sisällä oli kaksi täysin toisistaan erilaista pystykorvatyyppiä, joiden kehityshistoriat olivat kulkeneet eri mantereilla ja muovanneet koirista aivan erilaiset, japanilaistyyppisen Japanissa ja amerikkalaistyyppisen akitan USA:ssa.
Rodut päätettiin perustellusti eriyttää toisistaan vuoden 2000 alusta. Japanilaistyyppiselle akitalle jäi edelleen rodun nimeksi akita, kun taas amerikkalaistyyppinen akita sai nimekseen 'Great Japanese Dog - Suurijapaninkoira - nykyinen American Akita - Amerikanakita'. Näin molempien rotujen tulevaisuus ja arvokas jalostustyö voitiin turvata.
Amerikanakitan juuret ulottuvat hyvin kauas Japanin historiaan. Sen esi-isiä kutsuttiin Odate-Inuiksi Odate-kylän nimen mukaan (Inu = koira). Tämän odate-tyyppisen akitan ja nykyisen japanilaistyyppisen akitan esi-isät ovat olleet ainakin osittain samoja koiria. Odate Inu oli suuri ja hyvin raskasrakenteinen vartioimiseen ja koirataisteluihin käytetty molossityyppinen koira. Selkeä molossiveri saatiin aikaan sekoittamalla rotuun bulldogia, bullterrieriä, mastiffia, tanskandoggia ja bernhardinkoiraa sekä japanilaista suurta Tosa Inua. Näitä molossityyppisiä akitoja oli toisen maailmansodan jälkeen eniten jäljellä Japanissa muiden rotujen ollessa lähes sukupuuton partaalla sodan vuoksi. Näitä molossi-akitoja amerikkalaissotilaat siis veivät kotimaahansa, jossa siitä tuli hyvin suosittu rotu.
TERVEYS
Amerikanakita on perusterve rotu. PEVISA:an merkityt pakolliset terveystutkimukset jalostukseen käytettävien koirien kohdalla ovat silmätutkimus sekä lonkkatutkimus. Suurin osa koirista on tervesilmäisiä ja tervelonkkaisia. Silti monellakin rodulla on oma 'ristinsä', amerikanakitan kohdalla ne ovat kaksi autoimmuunisairautta SA (Sebaceous Adenitis) ja VKH (Vogt-Koyanagi-Harada-syndrooma), joiden ehkäisyn puolesta Suomen Amerikanakita Ry. tekee kaiken voitavansa antamalla tietoa jäsenilleen ja neuvoo jalostusasioissa. Ota aina selvää terveysasioista, kun olet hankkimassa amerikanakitaa.
PEVISA
PEVISA on Suomen Kennelliiton ylläpitämä perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma. Sen avulla pyritään jalostuksella vähentämään roduissa tyypillisiä sairauksia estämällä sairaiden koirien tai sairauden kantajien käyttö jalostukseen. PEVISA:ssa vaadittavat tutkimukset suorittaa niiden tekoon oikeutettu eläinlääkäri ja niistä tehdään aina ilmoitus Suomen Kennelliitolle. Amerikanakitan PEVISA on virallinen ja Suomen Kennelliiton hyväksymä. Amerikanakitat tulee siis lonkkakuvata (ei raja-arvoa) sekä silmät tutkituttaa vähintään ennen jalostuskäyttöä, jotta pentujen rekisteröinti Suomen Kennelliittoon on mahdollista.
Rodun autoimmuunisairauksista
Autoimmuunisairauksille yhteistä on elimistön oman puolustusjärjestelmän hyökkäys omia kudoksiaan vastaan. Elimistö ei kykene normaaliin immuunipuolustuksen säätelyyn. Jos elimistö ei tunnista omia solujaan, vaan kohtelee niitä kuin vieraita, se alkaa tuhota niitä. Tästä on seurauksena autoimmuunisairaus.
SA eli Sebaceous Adenitis
on koirilla esiintyvä perinnöllinen sairaus, joka aiheuttaa ihon talirauhasten surkastumisen. Sille luonteenomaista on elimistön oman puolustusmekanismin hyökkäys omia kudoksiaan vastaan. Hyökkäys kohdistuu talirauhasiin ja karvatuppiin, joihin se aiheuttaa tulehduksen. Seurauksena talirauhanen surkastuu ja karvanysty kuolee. Edetessään sairaus siis tuhoaa paitsi talirauhaset, myös koiran karvapeitteen. SA-koiralle onkin luonteenomaista kapinen olemus. SA ei kuitenkaan ole tarttuva sairaus, sen sijaan se periytyy vanhemmilta jälkeläisille.
VKH eli Vogt-Koyanagi-Harada -syndrooma
aiheuttaa autoimmuunisen ihotulehduksen, joka keskittyy etenkin ihon ja limakalvon rajakohtiin, esim. huulten, silmien ja peräaukon ympäristöön. Alueille kehittyy märkivä ihotulehdus, jonka seurauksena alue kaljuuntuu ja menettää usein pigmenttiä. VKH aiheuttaa myös usein koiran sokeutumisen. Sairaus voi olla hyvin tuskallinen eikä siihen ole parannuskeinoa. Pemphigus on sairauden yksi muoto, joka usein vielä jaetaan eri muotoihin, sen mukaan mille kehon alueelle se iskee. Altistua voi koko keho, tai vain varpaiden välit, mutta yleisin lienee päähän ja etenkin koiran kasvoihin iskevä autoimmuunitulehdus. Tyyppioire Pemphigukselle on pigmentin katoaminen kirsusta, huulista ja silmäluomista. Pään alueen tulehdus voi aiheuttaa selkeästi havaittavaa turvotusta, hilseilyä, paksua rupimaista karstaa kuononselälle ja itse kirsuun.
SA-sairautta ja VKH-syndroomaa esiintyy myöskin akitalla. Suomen Amerikanakita ry:n kotisivuilta voit lukea vielä lisää näistä autoimmuunisairauksista. Katso myös kotisivujemme linkit-kohta.
Lisää amerikan akitan ja akitan yhteisestä esihistoriasta voit lukea Suomen Amerikanakitan kotisivuilta.